top of page

Duo antonsson / tuominen

Duo Antonsson/Tuominen vie kuulijansa Pohjoismaasta toiseen, saaristosta vuorille, tanssilattialta takkatulen ääreen. Sellon ja laulun konstailematon ja samaan aikaan taitava liitto menee syvälle luihin ja ytimiin. Duon soitannan punainen lanka on armoton pohjoismainen poljento.

Oululaislähtöinen Oona Tuominen on opiskellut kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa ja hän on esiintynyt muun muassa Emilia Amper Band sekä Jäntelag -yhtyeissä. Ruotsalainen Rebecca Antonsson on maansa kirkkaimpia lupauksia kansanlaulun saralla. Hän opiskelee Göteborgin musiikkikorkeakoulussa. Antonsson ja Tuominen tapasivat toisensa opiskellessaan Malungin kansanopistossa vuonna 2016.

laulu – Rebecca Antonsson (SWE) sello, viulu – Oona Tuominen

Duo Antonsson/Tuominen leads their listener form one nordic country to another, from archipelago to mountains, from the dancing floor to the warmth of a fireplace. The talented union between cello and song is truly artful still maintaining the strong, straightforward beat of the nordic tradition.

Tuba 4.7. klo 19.15

Duo AntonssonTuominen.jpeg
Duo Antonsson/Tuominen

maija kauhanen

"Maija Kauhanen - Yhden naisen orkesteri. Vahva laulu, sydäntä riipaisevat tarinat, rouhea kantele ja groovaavat lyömäsoittimet – polyrytmien sekä vahvan beatin kutoma syke yhdistettynä hypnoottisiin melodioihin luovat ainutlaatuisen soundin vain yhden muusikon voimin. Maija Kauhanen on valovoimainen ja karismaattinen artisti, yhden naisen orkesteri ja Emma-voittaja, jonka ura on kansainvälisessä nosteessa.

 

Maijan ensimmäinen sooloalbumi Raivopyörä julkaistiin keväällä 2017 Suomessa, Keski-Euroopassa sekä Iso-Britanniassa saksalaisella Nordic Notes -levymerkillä. Tuottajana toimi Colin Bass. Maija ja Raivopyörä ovat saaneet ylistäviä arvioita ja voittaneet arvostettuja ja tavoiteltuja palkintoja, kuten Suomen Arvostelijain liiton myöntämän Kritiikin kannukset -maininnan “vuoden parhaasta taiteellisesta läpimurrosta”, Etnogaalan Vuoden tulokas -palkinnon, kanteleliiton Vuoden Kantele -maininnan sekä Emma-palkinnon vuoden parhaasta etnoalbumista.

Maijan erikoistumisalue on harvinainen Saarijärven kantele ja sen monet, osin jo häviämässä olevat soittotyylit. Hän kehittää jatkuvasti uusia soittotekniikoita sekä täysin uusia soittimia. Maijan musiikissa liikutaan vahvoissa tunnelmissa ja useassa kappaleessa teemana ovat eri-ikäisten naisten kohtalot. Tekstit kertovat ihmissuhteiden haasteista, kotiväkivallasta ja peloista, mutta mukaan mahtuu myös paljon iloa, lohtua ja toivoa." (http://www.saurabooking.com/artist/maija-kauhanen/)

Tuba 4.7. klo 20.30

MaijaKauhanen_kuva_AnttiKokkola_600x400p
Maija Kauhanen

Lanai

Lanai on oululaisten laulaja-lauluntekijä Tanja Torvikosken ja kitaristi-tuottaja Petri Kuuselan tuore folk-extravaganza, jonka musiikki peilaa amerikkalaista lauluntekijäperinnettä pohjoisiin äänimaisemiin.

 

Esikoisalbumi, Ship’s Bell, julkaistiin maaliskuussa 2019 ja yhtye teki sen tiimoilta mittavan kiertueen ympäri Suomen. Albumi noteerattiin myös kansainvälisesti ja se on kerännyt hyviä arvioita kriitikoilta mm. Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Hollannissa.

 

Ensimmäinen single 'Follow the Sun' sai ensisoittonsa Yle Radiossa, jossa kappaletta kuvailtiin: ”Todella hyvin tehtyä, loppuun asti vietyä, modernia folk-meininkiä.” Kappale pääsi mukaan Uuden musiikin X - Parasta nyt listalle ja kantoi Lanain Yle X:n Nosteessa -artistiksi. Follow the Sun nostettiin myös mm. kansainvälisille Hidden Gems, Emerging ja New artists only soittolistoille ja Born Music noteerasi kappaleen blogissaan sanoin: “This is one to watch out for.” Americanaan vahvasti nojaava toinen single 'Hold Onto Nothing' soi Yle Radiossa julkaisuviikolla ja oli Popradion valinta viikon biisiksi viikolla 8. Albumin julkaisun myötä 'Joanna' nostettiin maailman suurimpiin kuuluvien indie-kanavien, alexrainbirdMusicin, soittolistoille.

Prunnitori 5.7. klo 18.30

Lanai-17-hires-2.jpg
Lanai

tuuletar

Tuuletar on Emma-palkittu suomalainen vocal folk hop -yhtye, joka on noussut viime vuosina huimaan kansainväliseen menestykseen. Yhtyeen monitaitoiset laulajat luovat äänillään sointirikkaan ja mielenkiintoisen musiikillisen maailman, missä eksoottiset äänenkäyttötavat, iskevät beatbox-rytmit ja vahva yhteissointi leikkivät riehakkaasti keskenään. Yhtyeen sävellyksissä suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki kohtaavat toisensa tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Tuuletar-yhtyeen energia imaisee yleisön mukaansa iästä ja taustoista riippumatta.

Prunnitori 5.7. klo 19.30

TUULETAR_mask_edit_600px.jpg
Tuuletar

matti johannes koivu

Matti Johannes Koivu kuuluu Suomen vahvimpiin laulaja-lauluntekijöihin. Hän on julkaissut jo 7 albumia ja tehnyt satoja keikkoja. Koivu ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin ja live-esiintymisiin hän suhtautuu intohimoisesti. Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista. (https://www.dexviihde.fi/artisti/matti-johannes-koivu/)

Prunnitori 5.7. klo 21.15

matti-johannes-koivu3.jpg
Matti Johannes Koivu

far arden

Far Ardenin musiikillinen skaala on laaja. Progevaikutteisesta rokista voidaan sujuvasti siirtyä Folky Side of Far Arden-tunnelmiin. Laulu- ja soitinyhtye soittaa pääasiassa omia kappaleita harvoin ja valikoiduin lainabiisipoikkeuksin.”

Prunnitori 6.7. klo 18.00

Far Arden.jpg
Far Arden

kauko röyhkä

"Kauko Röyhkä on pitkän linjan kirjailija ja rockmuusikko, joka on vuodesta 1980 lähtien ärsyttänyt, järkyttänyt ja ihastuttanut Suomen kansaa lauluillaan ja romaaneillaan. Kauko Röyhkän ensimmäinen albumi Steppaillen (1980) on suomalainen rock-klassikko, ja romaani Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Röyhkä on kirjoittanut myös muun muassa elokuvakäsikirjoituksia, tv-draamaa, kolumneja ja levyarvosteluita. Vuonna 1995 Röyhkä sai Suomi-palkinnon ja vuonna 2009 valtion taidepalkinnon. Tämä monipuolinen lahjakkuus ei osoita hyytymisen merkkejä." (https://www.dexviihde.fi/artisti/kauko-royhka/)

Röyhkä on tehnyt huomattavan määrän levytyksiä, joista uusimpina

alkuvuodesta 2017 julkaistu Kauko Röyhkän ja Severi Pyysalon yhteisalbumi Turmion suurherttua, jossa vierailevana solistina esiintyy Maarit, sekä 2018 Kauko Röyhkä & The Boots -kokoonpanon julkaisema Maantie-albumi. (https://www.dexviihde.fi/artisti/kauko-royhka/)

Prunnitori 6.7. klo 19.15

Kauko-Röyhkä-2.jpg
Kauko Röyhkä

arto louhela rockin rhythm & blues band

Musikaalisen perheen kuopus Arto Louhela aloitti matkan musiikin maailmaan jo pikkupoikana. Hän aloitti soittamisen rummuista, josta hän siirtyi varsin pian kitaraan ja myöhemmin lauluun.

Arto Louhela on soittanut lukuisissa bändeissä eri tyylisuunnissa jo melkein 20 vuoden ajan. Louhelaa työllistävät erilaiset muusikon freelancertyöt; hän on muun muassa ollut mukana useissa studiolevytyksissä sessiomuusikkona.

Omimmillaan mies on kuitenkin roots-, americana- ja bluesmusiikin parissa.
Arto Louhelalle musiikki on kokonaisvaltainen elämäntapa.


Arto Louhela Rockin' Rhythm & Bluesband on juurevaa rytmimusiikkia bluesista rockiin, joka laittaa varmasti sukat pyörimään jaloissa.

Prunnitori 6.7. klo 20.30

ALB_promo.jpg
Arto Louhela ym.

slim butler feat. andrew black (usa)

Slim Butler & The SlimCutsin riveissä vaikuttavat todelliset juurimusiikin veteraanit. Lappilaisen bluesin lähettiläs Jarmo Puhakka (Slim) kantaa päävastuun kitaroinnista ja laulusta. Kitaristi Harri Raudaskoski muistetaan mm. Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä. Basisti Mikko Löytty tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja suomibluesin legendojen SF-Bluesista. Rumpali Jartsa Karvosen soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari; kokemusta löytyy rokista ja jazzista kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin. 

 

Slimin tuorein pitkäsoitto Big Freeze ilmestyi joulukuussa 2018. Debyytti-cd Inner Blues valittiin Vuoden Kotimaiseksi Blueslevyksi 2012 peräti kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä. Levyn tuotti brittikitaristi Otis Grand. Myös Slimin itsetuottama toinen pitkäsoitto, Bad Intention, valittiin vuoden 2016 Vuoden Parhaaksi Kotimaiseksi Bluesalbumiksi Ylen Bluesministeri-ohjelman yleisöäänestyksessä!

Slim yhtyeineen on tehokkaasti rokkaava yhdistelmä perinteistä bluespoljentoa höystettynä funkahtavalla ja jalalle käyvällä New Orleansin rytmi-iloittelulla.

 

Slim Butler & The SlimCuts edusti Suomea International Blues Challengessa Memphisissä, Tennesseessä 22.-26.01.2019. Slim edusti Suomea myös Norjassa järjestetyssä European Blues Challenge - kisassa maaliskuussa 2018. 

Andrew Black on Atlantassa, Georgiassa vaikuttava loistavaääninen blues & r&b-vokalisti/kitaristi. Andrew myös laulaa kaikilla kolmella Slim Butlerin albumilla.

Prunnitori 6.7. klo 21.45

1.slim butler-rauma blues 2018-pic olli
Andrew 1.png
Slim Butler

Micke björklöf & blue strip

Suomen bluesyhtyeiden eliittiin lukeutuva, lähes 30-vuotta toiminut Micke Bjorklof & Blue Strip on viime vuosina kiertänyt ahkerasti Euroopassa. Bändin tuorein julkaisu, peräti 21 kappaletta sisältävä livelevy äänitettiin Saksassa Blues Baltica -festivaalilla jossa yhtye esiintyi ”Ain´t Bad Yet” 25-vuotis juhlakiertueellaan.

Albumin arvostelut ovat olleet suorastaan ylistäviä niin kotimaassa kuin kansainvälisellä kentälläkin. Myöskin kansainväliset radioasemat ovat hienosti huomioineet julkaisun. Levy on nousi Ranskan blues-radioiden soittolistan ykkössijalle. Australian blues ja roots -radiosoittolistalla levy majaili perätikolme kuukautta - parhaimmillaan kakkossijalla. Brittiläisen Independent Blues Broadcasters Association of UK eli IBBAn soitetuimpien levyjen listalla albumi oli tuokokuussa hienosti sijalla viisi. 

Micke Björklöf perusti Blue Strip -yhtyeen yhdessä basisti Seppo Nuolikosken kanssa vuonna 1991. Yhtyeen kokoonpano muodostui varsin pian sellaiseksi, mikä se on ollut viimeisen 20 vuoden aikana. Blue Strip aloitti akustisena blues-rock-yhtyeenä ja on kasvanut vuosien aikana täysimittaiseksi bluesyhtyeeksi, joka keskityy pääasiassa omaan materiaaliin. Micke Björklöf & Blue Strip on palkittu Finnish Blues Awardseissa kahdesti. He saivat Vuoden yhtye -palkinnon vuonna 2014 ja Parhaan blues-biisin kappaleen vuonna 2015. Heidän levynsä on myös palkittu vuoden parhaana blues-levynä Radio Suomen Bluesministeri-ohjelmassa useita kertoja. Heidän viimeisin studiolevynsä Ain’t Bad Yet on tuottanut Grammy-palkittu John Porter, joka on työskennellyt yhdessä mm. legendaaristen Buddy Guyn, B.B.Kingin, Taj Mahalin, Keb Mon ja Santanan kanssa. 

45special 5.7. klo 23.00

MBBS-portrait-photo-by-Jarmo-Vainionpää.
Micke Björklöf
IMG_2549.JPG

Mikko Koskela on oululainen lauluntekijä ja kitaristi. Hän esiintyy sekä oman Kuohu-orkesterinsa kanssa että yksin akustisen kitaran kanssa. Oulu Folk Festivalilla Koskela esiintyy yksin trubaduurina. Mikko Koskelan oma musiikki on kehittynyt viime vuosina yhä folkimpaan ja tarinallisempaan suuntaan. Ensimmäinen levy ”Murtovedessä” oli blues- ja countrypainotteinen. Nyt työn alla oleva levy tulee olemaan laulelmallisempi ja kantaaottavampi sisältäen silti myös kauniita tarinoita rakkaudesta.

Voimala 1889 5.7. klo 19.30 ja 21.00

mikko koskela

Mikko Koskela
Henna Karppinen

henna karppinen

Henna Karppinen on ivalolainen trubaduuri, joka keikkailee aktiivisesti Lapin alueella. Hänellä on laaja ohjelmisto, josta hän kasaa sopivan setin jokaiseen tapahtumaan. Tällä hetkellä mukana on pääosin cover-kappaleita, mutta joukossa on myös omaa tuotantoa. Tämän taitavan ja lahjakkaan trubaduurin naisenergia ei takuulla jätä ketään kylmäksi!

45special 5.7. klo 22.00

promo4.jpg

floodflower-tulvankukka

Tulvankukka on jo Tenhon ammoin vetämien ylioppilastalo Rauhalan kansanmusiikki-iltojen ajoista hitaasti kasvanut, hailuotolaisen Kari Blomsterin musiikillinen, lähiömetsän helmaan kätkeytyneen alati pulppuavan lähteen ravitsema kasvi. Se on näkymätön yhtye, jossa kitara, laulu, efektit, loopperi, kazoo, tamburiini ja elektroniset rytmit yhdistyvät populaarimusiikilliseksi läsnäoloksi. Ei syntikoita, ei taustanauhoja. Yhdenmiehenyhtyeen etnohenkiset folkrockbiisit saattavat olla omia tai lainabiisejä, kunhan ovat tosia. It’s folk music with a boom. Voi tulla myös pekka strengiä! Let’s dance!

Voimala 1889 5.7. klo 22.30

floodflower.jpg

höyhtyän herkät

Höyhtyän Herkät on v.2000 keväällä perustettu yhtye, joka on taiteellisista erimielisyyksistään huolimatta selvinnyt vain yhdellä miehistön vaihdolla.
Yhtyeen ohjelmisto koostuu hyvinkin sekalaisesta paketista, johon on sekoitettu mm. irlantilaista, suomalaista ja amerikkalaista kansanmusiikkia sieltä vauhdikkaammasta päästä – unohtamatta hienoja löysiäkään kappaleita. Nykyään painopiste on siirtynyt swingahtavampaan suuntaan (mm. Django Reinhardtilta) sekä vanhoihin jazz-standardeihin. Myös vanhat kotimaiset, swingahtavat iskelmät  kuuluvat ohjelmistoomme.
Itse asiassa soitamme melkein mitä vain kunhan se svengaa bändille ominaisella tavalla. Perinteiset lavatanssit eivät kuitenkaan ole alaamme, joskin suurin osa ohjelmistostamme on kyllä tanssittavaa – ainakin yleisö on (kielloista huolimatta) tanssinut.

Voimala 1889 6.7. klo 17.30 ja 18.45

hh.jpg

j.goodie quintet

Tuomo Hyvärinen, laulu

Pasi Mustola, kitara

Tuomo Vesajoki, kitara

Tomi Leppäkoski, rummut

Petri Hautamäki, basso

Voimala 1889 6.7. klo 20.00 ja 21.15

Sammy Goodie Quintet_16_9.jpg

cotton gin

Neljä keski-ikäistä miestä ja Heikki sukeltavat bluesin syvyyksiin yhdessä, sitoutuen löytämään siitä jonkinlaista rauhaa ja mukavuuden tuntua.

Voimala 1889 6.7. klo 23.00

facebook_1560310803425.jpg
bottom of page